Tiede-lehden 10/2010 mukaan kielet olivat esisuomalaisille enemmän käyttötavaraa eikä niinkään pakkopullaa tai osa kansallisvaltiomaista identiteettikriisiä. Esisuomalaisen hyvän edistämistä helpotti, jos omansa lisäksi osasi kolmea-neljää naapurikieltä. 500-luvulla esisuomalaisten ja Itämeren eteläpuolella eläneiden itämerensuomalaisten kauppakontaktit vilkastuivat. Tämän vuoksi eteläisen Suomen esisuomalaiset alkoivat omaksua eteläisen ugrilaisen ”bättre folkin” kauppakieltä. Muualle maahan tuo kieli levisi pääosin vasta 1200-luvulla. Suomenkieli siis lainattiin muualta ja oma kieli katosi. Samankaltainen kehitys lienee tapahtunut myös muissa esisuomalaisten asuttamissa Pohjoismaissa.
Liiteluettelo:
Jani Kaaro, Kieli vaihtui kevyesti, Tiede 10/2010 s. 22-23.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti